torstai 20. marraskuuta 2008

Tverin Karjalaa valokuvin


Valokuvaaja Martti Malinen on pystyttänyt Tverin Karjalasta kertovan valokuvanäyttelynsä Ortodoksiselle seminaarille 19.–21.11. väliseksi ajaksi, jolloin hän on itse paikan päällä kertomassa kuvausmatkoistaan sekä Tveriin alueen kylien elämästä. Malisen näyttely on ollut tätä ennen Joensuun kaupunginkirjastossa ja on herättänyt suurta mielenkiintoa molemmissa paikoissa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivän muisto


Marraskuun ensimmäinen viikonvaihde on ladattu menneiden polvien muistolla. Ortodoksisessa perinteessä muistellaan Karjalan pyhittäjäisiä ja valistajia ja luterilaisella puolella vietetään pyhäinpäivää. Joensuun ev.lut. hautausmaalla on muualle haudattujen vainajien kaunis muistelupaikka, jossa loisti vielä sunnuntaina oheinen valomeri. Hautakynttilöitä oli niin valtavasti, että niiden synnyttämän lämmön saattoi helposti aistia marraskuisen iltapäivän koleudessa. Vaikuttava osoitus siitä, ettei vainajien muistelu ole mihinkään kadonnut Suomesta.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Ortodoksisen teologikoulutuksen juhlaa


Ortodoksisen pappiskoulutuksen 90-vuotisjuhlaa sekä yliopistollisen ortodoksisen teologian koulutuksen, ainejärjestö Pistiksen ja yliopiston ortodoksisen kuoron 20-vuotisjuhlaa vietettiin 30.10. Joensuussa monin eri tavoin. Juhlapäivä alkoi arkkipiispa Leon toimittamalla liturgialla Pyhän Nikolaoksen kirkossa jatkuen juhlalounaalla ja päiväjuhlalla ortodoksisessa seurakuntasalissa.
Iltaohjelma alkoi ehtoopalveluksella Ortodoksisen seminaarin kirkossa jatkuen yliopiston kuoron ja kanttorikuoron yhteiskonsertilla Joensuun ev.lut. kirkossa, johon oli saapunut runsaasti yleisöä. Yliopistolla ja Pistiksellä oli vielä omat iltatilaisuutensa.
Teologikoulutuksen juhlapäivään osallistuivat myös Nikean metropoliitta Johannes, Kuopion pappisseminaarin viimeinen rehtori, isä Niilo Karjomaa, Lintulan luostarin igumenia Marina sekä useita kutsuvieraita ev.lut. kirkon piiristä. Kuvamme on Nikolaoksen kirkon liturgiasta, jossa yhteiskuoroa johti kanttori Juhani Matsi.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Apostoli Jaakobin liturgia















Apostoli Jaakobin, Herran veljen, nimeä kantavaa liturgiaa toimitetaan apostolin muistopäivänä 23.10. tai sitä seuraavana sunnuntaina. Se eroaa tavanomaisesta mm. siten, että siinä rukoukset lausutaan kansaan päin kääntyneenä ja pyhitetyt ehtoollislahjat jaetaan uskoville erillisinä.

Jaakobin liturgia oli perimätiedon mukaan alkujaan Jerusalemin seurakunnassa toimitettu piispallinen palvelus. Suomessa arkkipiispa Paavali muokkasi tekstiä siihen muotoon, että pappikin voi sen toimittaa kuten nykyisin pääasiassa tapahtuu. Jaakobin liturgia toimitettiin sunnuntaina 26.10. Helsingin seurakunnan Kaunisniemen leirikeskuksen kirkossa, josta ovat kuvamme.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Metropoliitta Kallistos vieraili Joensuussa

Ortodoksisten pappien liiton syyspäiviä vietettiin Joensuussa Johannes Teologin muistopäivänä 25.-26.9.2008. Tapahtuman päävieraana oli KP Diokleian metropoliitta Kallistos (Ware). Hän piti kolme luentoa, joiden aihena olivat katumus ja synnintunnustus, pappi ja pappeus katumuksen sakramentissa sekä pappi hengellisenä ohjaajana. Liturgiapalveluksen Johannes Teologin kirkossa toimitti syyspäivien toinen vieras, Antiokian patriarkaatin Venäjän edustuston päällikkö piispa Nifon. Piispa Kallistos piti liturgiassa opetuspuheen.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Juhlahetki yliopistolla ja seminaarilla

Teologisen loppututkinnon (TM, TK) todistusten juhlallisessa jakotilaisuudessa eli publiikissa 23.9.2008 tutkintotodistuksen saivat ortodoksisen teologian oppiaineryhmästä teologian maisteri Sofia Laukkanen ja teologian kandidaatti Mikko Junes. Sofia Laukkanen valmistui kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdosta kanttoriksi ja Mikko Junes kandidaatiksi kulttuurin ja yhteiskunnan suuntautumisvaihtoehdosta. Kandidaatin tutkinto on uudessa tukintojärjestelmässä itse asiassa välitutkinto, josta opiskelu jatkuu varsinaiseen yliopistolliseen loppututkintoon eli maisteriksi. Valmistujaisia juhlistettiin kakkukahveilla sekä Joensuun yliopistolla että Ortodoksisella seminaarilla.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Karjalan teologinen seura vieraili seminaarilla













Karjalan teologisen seuran syyskauden ensimmäinen jäsenilta järjestettiin Ortodoksisella seminaarilla tiistaina 16.9. ehtoopalveluksen, alustusten ja keskustelun merkeissä. Rovastit Reijo Mattila (evl) ja Rauno Pietarinen pohtivat omien kirkkojensa jumalanpalvelusperinteiden yhtymäkohtia ja erityispiirteitä. Isä Rauno esitteli omassa puheenvuorossaan ekumeenisen ehtoopalveluksen/vesperin mallin, joka rakentuu ortodoksisen ehtoopalveluksen ja Amerikan luterilaisten käytössä olevan vesperin pohjalle. Uudessa kombinaatiossa hahmottuvat ehtoopalveluksesta tutut luomisen, lankeemuksen, lunastuksen ja Jumalan valtakunnan teemat.